Eino Saarikosken laatimaa tausta-aineistoa ja hänen laatimaansa tekstiä muokaten:
Hummeldalin ruukkihanke
Voimakas kehitys leimasi koko Suomea tuohon aikaan. Osaltaan siihen vaikutti sodan luomat tarpeet. Sota tarvitsi aseita ja aseet rautaa. Ruotsissa oli jo pitkään jalostettu rautaa, sillä seurauksella, että raudanvalmistuksessa tarvittavat puuvarat olivat uhkaavasti huvenneet. Malmia ryhdyttiin siksi etsimään valtakunnan itäosasta, jossa vielä oli koskemattomia metsiä. Sitä löydettiinkin riittävän paljon, että maan lounaisosiin saatettiin ryhtyä perustamaan rautaruukkeja.
Myös Axel Oxenstierna, joka Kustaa II Adolfin kuoltua oli käytännössä hallitsi Ruotsia vuosina 1632-1644 kuningatar Kristiinan alaikäisyyden aikana, oli kiinnostunut asiasta. Hän kutsui Kemiöön preussilaisen pienkeittäjän Johan Hieronymus Altendörfferin, joka muutamien koelouhintojen jälkeen päätteli, että Kemiössä oli rikkaita rautamalmiesiintymiä. Hyväksikäyttöä varten hän 1630-luvun puolivälissä laati laajakantoisen suunnitelman. Ruotsista piti kutsuttaman vuorimies, joka magneetilla ja muilla kojeilla tutkisi louhoksia, ja jos malmia havaittaisiin olevan riittävästi, rakennettaisiin masuuni ja vasaralaitos Hummeldaliin, jonne malmia ja hiiliä voitaisiin tuoda meritse. Kesken suunnitelmien Altendörffer kuitenkin kuoli, ja raudan jalostaminen Hummeldalissa tuli ajankohtaiseksi vasta puoli vuosisataa myöhemmin.
Oxenstiernan muilla hankkeilla parempi tulos
Axel Oxenstierna rakennutti Anders Boijen Hummeldaliin rakennuttaman sahan tilalle uuden v. 1628, joka Kemiönsaarella sijaitsevan Skinnarvikin sahan ohella toimi vapaaherrakunnan sahalaitoksena. Hummeldalin saha oli suurempi näistä. Ekmanin kirjassa kerrotaan:
”Katselmusta v. 1650 suoritettaessa havaittiin, että siinä oli kaksi kampia ja kaksi sahanterää, Skinnarvikin sahassa taas yksi kampi ja yksi sahan terä. Vuotuinen sahaus vv. 1629–34 oli Hummeldalissa 32 tolttia ja Skinnarvikissa 20 tolttia sekä vv. 1640–47 Hummeldalissa 37 ja Skinnarvikissa 32 tolttia (Yksi toltti = 12 lautaa).
Vuonna 1634 Simon Snickare (puuseppä) Kemiön Dalbysta, rakensi sahan viereen talon, vesirattaan ja sahauspenkin.”
Laivojen rakentaminen oli vilkasta 1600-luvulla merivallaksi nousseessa Ruotsissa. Laivanrakennuksessa tarvittiin pikeä saumojen tiivistämiseen. Sitä saatiin tislaamalla tervasta juokseva aines pois. Tervaa puolestaan valmistettiin puuaineksesta tervahaudoissa, joiden pohjia löytyy Mathildedalin ympäristöstä tänä päivänäkin. Altendörffer perusti pikikeittämön Hummeldaliin vuonna 1637 sen jälkeen kun metsät olivat kadonneet hänen Kemiönsaaren ja Träskbölen keittämöiden ympäristöstä. Metsät oli kuitenkin pian käytetty myös Hummeldalissa ja pien poltto loppui.
Metsien merkitys alueella: Metsästys, puun hakkuu, kasket viljelysmaaksi
Sahamylly ja pikikeittämö herättivät pahaa verta talonpojissa. Vuonna 1659 esittivät Teijon kylän silloiset kahdeksan talonpoikaa herroilleen anomuksen, jossa he valittaen huomauttivat, että he olivat voineet hakata puutavaraa myytäväksi niin kauan kuin he olivat olleet kruunun alaisia, mutta heidän jouduttuaan vapaaherrakunnan alaisuuteen oli kaikki hakattu autuaan kreivin tarpeita varten eivätkä he olleet saaneet myydä yhtään ainoata tukkia. Sahamylly oli vuosittain ottanut 150-160 tukkia ja pien keittäjät olivat hakanneet heiltä pois parhaimman puutavaran.Sahatoiminta lakkasikin pian jatkuen vasta tulevan Teijon ruukin toimesta.
Ruukkikylä
Työtä ja teollisuutta
- tehtaan alkuvaiheet
- patruunat ja heidän tarinansa, rahoituksen vaiheet
- väki työllistyy ja etsii uusia ammatteja
- siirtolaisuus ennen ja jälkeen isonvihan
Uudet miehet ottavat vallan; omistus siirtyy varsinaissuomalaisiin käsiin
Axel Oxenstierna kuoli 1654. Hänen sukunsa omisti Talonpojan Teijoa ja Hummeldalia vuoteen 1681 saakka. Tuolloin Talonpojan-Teijo joutui Kemiön vapaaherrakunnan osana Suuren reduktion alaiseksi ja otettiin tammikuun 14 p:nä 1681 valtion haltuun. Suuri reduktio tarkoitti aatelistolle luovutettujen lahjoitus- ja läänitysmaiden palauttamista valtiolle kuningas Kaarle XI:n käskystä.
Kuninkaan käyttämä tunnus säilyi myöhemmin Mathildedalin kylän rautatuotteiden leimassa. Ajoittain tunnuksesta on ollut myös käytössä sen peilikuva IX, joka on kuitenkin virheellinen, sillä se viittasi yli sata aiemmin kuolleeseen kuninkaaseen.
Ekman kuvaa Oxenstiernan aikaa kirjassaan:
”Seurauksena liittämisestä Kemiön vapaaherrakunnan yhteyteen oli se, että Talonpojan-Teijo aikaisemmin kuin Herran-Teijo sai tuntea uudemman ajan yrittäjähenkeä, jota edusti Akseli Oxenstiernan Kemiöön kutsuma preussiläinen pien keittäjä, aaterikas ja monipuolinen mies, jolla oli laajalle oman ahtaan erikoisalansa ulkopuolelle tähtääviä aloitteita”.
Talonpojan Teijo ja Hummeldal takaisin Teijon yhteyteen
Teijon kartano onnistui pysyttelemään reduktion ulkopuolella, mutta kartano oli silloisten omistajien Beuraus ja Boije sukujen aikaan pahasti rappeutunut ja joutunut selvitystilaan. Viime vaiheessa sen haltijana oli vasta 16- vuotias Anders Boije nuorempi, joka joulukuun 16 p:nä 1684 möi Teijon kartanon siihen kuuluvine tiluksineen maaherra, vapaaherra Lauritsa Lauritsanpoika Creutzille. Kauppaan kuului kaiken muun ohella Hummeldalin mylly, joka oli ollut kartanon omaisuutta jo vapaaherrakunnan aikana.
Pari vuotta myöhemmin 1686 kuningas vahvisti Creutzin omistusoikeuden Talonpojan-Teijon tiluksiin, joihin näihin aikoihin kuului kuusi pientä puolen manttaalin suuruista talonpoikaistilaa ja joiden alueisiin Hummeldalkin kuului. Vastineeksi hänen oli järjestettävä kaksi ratsuvarustusta. Näin saivat alkunsa Östergård-Västergård ratsutilat eli rusthollit. Ratsutila oli maatila, jonka tehtävänä oli lähes koko ruotujakolaitoksen olemassaolon aikana, 1600-luvun lopulta vuoteen 1808 saakka, varustaa asekuntoinen mies ja hevonen sotaa varten.
Creutzin toiminta ennen Teijon ruukin perustamista
Lauritz Creutz nuorempi oli jo vuonna 1683 nimitetty Turun ja Porin läänin maaherraksi. Samaan aikaan hän oli vuorikollegion varapresidentti ja Suomen vuorikaivosten johtaja. Perintöjen ja naimakauppojen kautta tuli yksi Suomen rikkaimmista miehistä.
Creutz oli jo virkansa puolesta perehtynyt rautateollisuuteen. Hänellä oli ennen Teijon omistajaksi tuloaan ollut hankkeita rautaruukin perustamiseksi Ulvilassa ja Högforsissa sekä Forsbyssä kotipitäjässään Pernajassa. Viimemainittu oli myös toteutunut 1682. Alunperin Teijon ruukkiin suunnitellun masuunin tarkoitus olikin toimittaa Forsbyn vasaralaitoksille takkirautaa.
Ulvilan ja Högforsin epäonnistuneiden hankkeiden syynä Creutz piti osaltaan etäisyyttä Turusta, jossa hän hoiti maaherran virkaa. Niinpä hän etsi ruukin perustamiseen sopivaa paikkaa lähempää ja löysi sellaisen Teijosta, jossa oli tarjolla vesivoimaa ja mahdollisuus kuljettaa malmia ja valmiita tuotteita meritse.
Creutz ryhtyy perustamaan ruukkeja Hummeldaliin, Kirjakkalaan ja Teijoon
Heinäkuussa 1685 Creutz ilmoitti vuoriylihallitukselle aikomuksestaan perustaa masuunin Teijoon ja siihen liittyvät kankivasarat Kirjakkalaan ja Hummeldaliin ja anoi toimitettavaksi tarkastusta näissä paikoissa.
Tarkastus tehtiinkin lokakuussa 1685. Yksityiskohtaisessa selostuksessaan vuorimestari Starman toteaa Hummeldalin kohdalla mm.
” Hummeldalin joen varrella on kuusi ratasmyllyä, joista ylimpänä sijaitseva on Herran-Teijon säterikartanon alainen, ja jotka on rakennettu perättäin ollen kullakin erikoinen putouksensa. Veden havaitaan virtaavan kahdesta melko suuresta järvestä, mutta kun sen putous näyttää olevan jokseenkin vähäinen kankirautavasaraa varten, täytyy paremman yläputouksen saamiseksi kaksi, mahdollisesti kolme myllyputousta padota; varma ja kestävä pato voidaan myöskin rakentaa järven rannalle nyttemmin aivan kelvottoman padon tilalle, joka on rakennettu autioksi jätettyä (todennäköisesti Akseli Oxenstiernan ajoilta peräisin olevaa) sahamyllyä varten. Kun talonpojat huomauttivat, että tällainen patoaminen aiheuttaisi heille vahinkoa eräällä pienellä suoniityllä, selittää maaherran asiamies hänen armonsa aikovan korvata vahingon, johon talonpojatkin tyytyvät. Talonpojan-Teijon luona sijaitseva metsä on hyvin laaja, mutta kuitenkin muutamia vuosia sitten metsäpalon suuresti hävittämä; jäljellä on silti metsää, jota voidaan sekä polttaa hiileksi että muutenkin käyttää tehtaan tarpeisiin”.
Starman oli selostuksessaan sitä mieltä, että Kirjakkalassa on vedensaannissa suurempia ongelmia kuin Hummeldalissa. Niinpä kuninkaan alkuperäisessä luvassa helmikuulta 1686 maininta Kirjakkalan vasaralaitoksesta oli jätetty pois. Nyt oli puolestaan Creutzin vuoro alkaa pohtia vedensaannin riittävyyttä, tällä kertaa Hummeldalissa. Niinpä lopullisessa lupa-anomuksessa marraskuulta samana vuonna hän päätyy anomaan oikeutta rakentaa paitsi masuunia Teijoon puoli kankirauta-vasaralaitosta, s. o. yhden vasaran ja yhden ahjon Hummeldaliin sekä samoin puoli kankirauta-vasaralaitosta Kirjakkalan kylään.
Hummeldal jää ilman ruukkia
Creutz oli osoittanut jo aiemmissa ruukkihankkeissaan päättämättömyyttä, ja nyt tämä ominaisuus hänessä koitui Hummeldalille kohtalokkaaksi. Vasararakennusta ei ryhdytty rakentamaan. Creutz ilmoitti aikovansa järjestää kankirautavalmistuksen tilalle terästaonnan. Starman puolsi tätä suunnitelmaa, ja 9. tammikuuta 1689 vuorikollegio hyväksyi tämän poikkeuksen alkuperäisestä perustamisoikeudesta.
Lokakuussa samana vuonna antoi vuorikollegio sitten luvan vasaralaitoksen rakentamiseen Perniön Pohjankylään Hummeldalin sijasta ja samalla siirtää Hummeldalille myönnetyt kuusi vapaavuotta tälle. Ekmanin mukaan terästaonnasta Hummeldalissa ei tullut mitään vaan Creutz tyytyi rakentamaan sinne suuren jauho- ja ratasmyllyn. Hänen mukaansa terästakomo sensijaan rakennettiin Creutzin Forsbyn ruukkiin.
Hummeldalin terästakomo esiintyy kuitenkin monissa lähteissä Suomen ensimmäisenä lajissaan mm Perniön historiakirjassa. Gustaf Peterzensin kirjassa ”Från flydda tider” on kappale, joka joka osoittaisi Mathildedalissa harjoitetun terästaontaa. Peterzens oli Mathildedalin Tehtaan Osakeyhtiön perustajan Mikael Ferdinand Nikanderin vävy.
” Se että Teijon ja Kirjakkalan rautaruukit ovat vanhoja on yleisesti tunnettua, mutta että Mathildedalissa oli myös 1600- luvun alussa ollut rautaruukki, oli meille kaikille aivan tuntematon asia. Kun me vuonna 1880 kaivoimme perustusta uudelle konepajalle, tuli esiin koko joukko takorautakuonaa, puuhiiltä ja erilaisia raudan paloja. Sitten luin että Mathildedalissa oli tuohon aikaan kaksi vallonseppää, jotka takoivat haarniskoita Suomen ratsuväelle. Vuonna 1914 …kävin Käkisalmen vanhassa linnoituksessa …Suuret massiivisista tammilankuista tehdyt ulko-ovet olivat ulkopuolelta päällystetty suoristetuilla Mathildedalista peräisin olevilla ratsastushaarniskoilla.”
Peterzensin maininnoille valloneista ja haarniskoista ei ole löytynyt vahvistuksia historiakirjoista. Epäselväksi jää myös niiden yhteys Creutzin perustamaksi mainittuun terästakomoon.
Isoviha muokkasi seutua ja hävitys oli ajoittain hirvittävää
Hummeldal jatkaa myllykylänä
Hummeldaliin rakennettu jauhomylly oli niin suuri, että tarvittiin päätoiminen mylläri sitä hoitamaan. Erik Göransson mainitaan nimeltä Hummeldalin myllärinä vuosina 1700-1701. Hänen seuraajallaan, Johan nimeltään, ei ollut oikein hyvä maine, koska hänen ratsumiespoikansa sai kerran kuulla: ”Sinä suurvaras, Hummeldalin myllärin poika.” Muutakin yritteliäisyyttä Hummeldalissa harjoitettiin. Vuonna 1702 lainasi Hummeldalissa asuva, kreivitär Stenbockin (Creutzin lesken) perämies Teijon ruukista viinankeittovälineet.
Isovihan aikana (1713-1721) ulottivat venäläiset hävityksensä Teijon ohella Hummeldaliin. Ruukki ja myllyt rakennettiin pian kuitenkin uudestaan.
Mielenkiintoisia tapahtumia isonvihan aikaan Turussa ja sen vaikutukset koko Suomeen, myös Ruotsiin
Kartanon myllystä Hummeldalissa on maininta vuodelta 1722. Vuonna 1777 Teijon silloisen omistajan Johan Jacob Kijkin perunkirjassa kerrotaan Hummeldalista: Tehdasväkeä varten on asuin- ja ulkorakennuksia Teijossa kymmenen ja Hummeldalissa seitsemän missä myös masuunimestari asuu.
Isonvihan jälkeen Hummeldalissa seurasi pitkä rauhallinen ajanjakso myllykylänä, joka päättyi vasta 1853 Victor Zebor Bremerin ryhtyessä ruukin perustamiseen.
Lähteet:
Karl Ekman: Herraskartanon vanhan tehtaan historia, Teijon Tehtaat 1686-1936
Gustaf Peterzens: Från flydda tider, kulturminnen från finsks gårdar och järnbruk på 1800-talet
John Gardberg, Gabriel Nikander: Kimitobygdens historia I