Sanan säihkettä matildanmurteella. Kirjoittajana ruukin valuri, monitoimitaiteilija ja kynämies Toivo Suominen.
Anokseeraus
Yksinpuhelu bruukin murttel
- Hyvä huament ja moro, morkon, her patruun. Mää ole iha otettu ku mää sai luva klaarata asjatan oikke kontturim pualel her patrunil.
- Mää ole muute nimeltän Morsperi Jalmar. Mursuparran Jalluks muu kyl haukuta. Karettuva mun kommio viiksiän. Tyäs mää ole pajam pualel, päällyäjänä sepmestar Gustassonnil.
- …
- Nii kattokas, mää ku asu Raaseporim pykninkis yhres hellahuanes. Meit o siäl kahreksa henkke, mää ja muia ja kuus pojankloppi, – seittemäs pitäs olla tulos- , niiet, luval sanoe, her patrun, mee olla ahtimukses oikke pahamkerra. Olla kun silaka suolas. Yhryselämäki pakka kronklautuma. Vanhim poikan ol esä yks aamuhuamelt, filunki näkösenä, freistanu kyssy eittarilt: mitä te oikke plehtat sönkys, pappa o teijä pualel ja makka mahalas? Muia ol sirastanu heti, naam punasena, klimayttanu muutama läymäykse poja költerimkim pääl. Käskeny pitämä silmäp kii ja käre ristis ku nukuta. Valvota yäl ni aamul olla ku uppotuk, ei inahra ilma tukatuljutus.
- …
- Mää pyyrä antteks, förluut, et mää ole kuluttanu her patruni kallis taikka mun uussektamises. Mää niiku tämä protla jälkke, anokseerasis niit pari huanet Kronkelkullast, jos her patrun armost mul antta.
- …
- Mää toivota her patrunal Herra siunaust ja kaikkinais hyvää… Ee mää tua lahnoi sit ku kutuaik alkka.
- Ätjöö her patrun.
Myös toinen Pruukin asukas, Veikko Vainio oli ahkera työmies, rohkea sotamies ja kylän seniori, jonka juttuja ja opetuksia mielellään kuunneltiin. Veikko piti sotakokemuksistaan päiväkirjaa koko rintamamiesajan. Ohessa näytteitä Veikon päiväkirjoista.
Wihuri-yhtymän työntekijöiden palkitsemistilaisuus. Vasemmalla Veikko Vainio ja kolmas oikealta Alvar Merikanto.
Klikkaamalla kuvaa saat sen näkymään suurempana.
”Vielä on parin kivenheiton päässä kylästä hiljaisuuden paikka, tehtaalaisten hautausmaa. Se on kiviaidan ympäröimä, pari vuosisataa sitten merenrannan hiekkaperäiselle rinteelle tasoitettu suunnikas.
Suuret puut kätkevät sen leppoisaan varjoonsa. Siellä kiviaidan sisällä, tapahtuu hummeljokelaisten tasoitus. Ei tosin aivan kokonaan, sillä täälläkin, hiljaisuuden paikassa, julistavat entisten tehtaan patruunoiden suuret ja upeat hautakammiot maallista mahtavuuttaan niiden rautaisten, tehtaalla valettujen rautaristien rinnalla, joista ruoste syö entisten viilareiden, sorvareiden, seppien, heidän vaimojensa ja lastensa nimet unohduksiin.”
